TALVI VAIHTUU KEVÄÄKSI

Sateinen ja synkkä, kylmä ja pistävä. Sellaiselta talvi on tänä vuonna tuntunut. Lieneeköhän se jo kohta ohi? Ainakin pari astetta plussaa antaisi viitteitä siihen, että kevät on pikkuhiljaa hiipimässä. En ole yhtään talvi-ihmisiä, sen sijaan rakastan kevättä ja heräilevää luontoa. 

Talvessa pidän laskettelusta, siitä korvissa humisevasta viimasta, kun suksilla saa laskea kovaa pitkin lumisia rinteitä. Nykyään vain pääsee liian harvoin mäkeen. Toisaalta pidän myös siitä, että voi iltaisin kääriytyä viltin alle villasukat jalassa ja tuijotella telkkarista hyvää leffaa. Sitä tulee tehtyä ehkä välillä vähän liiankin usein.


Kevään ensimmäiset hetket ovat kuitenkin ihania. Aamulla ei tiedä mitä pukea päälle, sillä toppatakki on liikaa, mutta kevättakki vielä liian vähän. Kevät on kerrospukeutumista, ylimääräisiä neuletakkeja ja kaulahuiveja laukussa iltapäivällä. Hiekkaisia sulavia lumikinoksia teiden varsilla, joista koirankakkayllätykset paljastuvat hitaasti. Hitaasti lämpeneviä ja auringon häikäisemiä päiviä, jolloin aurinkolaseja ei kannata unohtaa kotiin.



Tule jo kevät, en malta odottaa.




SAUNAN VAHAUS VALKOISEKSI

Pikaiset kuulumiset tältä viikonlopulta! Mulla on taas pieni kodin tuunausprojekti meneillään, kun aloitin meidän pienen saunan vahaamisen valkoiseksi.

Toivottavasti pääsen näyttämään lopputuloksesta kuvia mahdollisimman pian, saunan seinät ja katto on nyt vahattu, mutta lauteet ja kaiteet vielä odottavat vuoroaan. Onneksi vahaaminen on melko nopeaa puuhaa. Seinien vahaamiseen käytin ihan tavallisia suteja, vaikka vahaamista yleensä suositellaan tehtäväksi vaahtomuovisienen avulla. Noilla maalisudeilla tuli kyllä todella siistiä jälkeä seinäpintoihin.





Yhteistyössä: Ilvesmaalit

ROIKKA YÖVALONA

Edellinen makkaripostaukseni saa nyt hieman jatkoa, sillä esittelen teille tämän hetkisen yövaloni. Makuuhuoneeseen on ollut vaikea keksiä sopivaa yövaloa ja olen jo pitkään pyöritellyt mielessäni seiniin kiinnitettäviä kohdevalaisimia ja ajatuksissani on ollut myös Block-valaisimen tuominen alakerrasta tuohon meikkipöydän kulmalle. Tällä hetkellä kattovalaisin on yleensä viimeisenä päällä ja sen kytkin on tietysti toisella puolella huonetta. Aina tasaisin väliajoin saamme kiistellä siitä, kuka sammuttaa viimeisenä valon.

Sain Airamilta jokin aika sitten mustan roikkavalaisimen ja sehän sopii makkariin yövaloksi ihan älyttömän hyvin. Lämmin ja lempeä valo tulee valaisimeen valitusta Airamin Antique Edison antiikkilampusta, eikä tämä yövalona toimiva roikka ole siis mikään perinteinen kirkas työmaavalaisin. Parasta olisi, jos saisin seinälle vielä vaikkapa yhden Muuton Dots-naulakon, jossa roikka voisi roikkua, mutta on se tuossa tauluhyllyn reunallakin hyvin pysynyt kiinni. 




Roikassa on plussaa se, että se saa sähkönsä seinässä olevasta tavallisesta pistorasiasta. Vielä enemmän plussaa se saisi, jos siinä olisi on/off-kytkin meitä sisustajia ajatellen :) Työmaaolosuhteissa virtakytkin tosin ei olisi niin käytännöllinen, se olisi varmaan heti ekoina päivinä jumissa rakennuspölystä.

Makkari alkaa olla aika toimiva nyt, mutta kaipaan sinne silti jotain lämpöä vielä, enkä oikein tiedä mitä se olisi. Tauluhyllyjen printtejä olisi kiva vaihtaa, mutten ole ehtinyt pohtimaan lainkaan mitä kehyksiin voisi vaihtaa tilalle. Olisi myös kiva pedata sänkyyn jotkut ihanat kevään väriset lakanat. Onneksi päivät alkavat olla jo kirkkaampia ja valoa on päivisin jo paljon enemmän..



Mukavaa viikonloppua teille kaikille!