HARRASTAN EXTREMEÄ!

Osallistuin viime viikonloppuna Vantaalla järjestettyyn ExtremeRun juoksuun muutaman blogiystäväni kanssa. Pääsin mukaan ihan loppumetreillä, kun yksi osallistujista oli perunut ja se oli kyllä mun onneni - päivä oli ihan superhauska! Olen nykyään innoissani kokeilemassa kaikkea uutta liikunnallista ja tämä oli ehdottomasti mun juttu. Kiitos Krista, kun pyysit mua mukaan!


ExtremeRun järjestettiin Vantaalla Hakunilassa nyt jo kuudetta vuotta ja osallistujia päivässä oli huikeat 4600. ExtremeRun on siis juoksukilpailu, jossa voi suoritaa kahdeksan tai 16 kilometrin matkan. Itse juoksimme radan vain kerran ympäri, eli siis tuon kahdeksan kilometriä.

Matkan varrelle on rakennettu erilasia esteitä, jotka tulee ylittää, alittaa tai halutessaan ne voi myös kiertää. Päätimme Paprikan kanssa, että kun nyt kerran tänne ollaan tultu, niin mennään sitten kaikkiin esteisiin! Mukana oli esimerkiksi uimista jääkylmässä joessa (henki salpautui!), autojen ja heinäpaalien yli hyppimistä, mudassa ryömimistä sekä sähköaidan ja vaahdon läpi juoksemista.





Mukana olivat pääorganisaattorimme Krista, minä, Camilla, Paprika ja Tiia. Saimme ennen juoksua ExtremeRun-pussukat, josta löytyi muun muassa kisanumerot, aikaa mittaavat sirut, juomapullo, evästä ja herkkuja ennen treeniä ja treenin jälkeen nautittavaksi, Juha Vuorisen uusin Maastamuuttajan päiväkirja, ExtremeRun tuubihuivi ja ranneke.



Maaliin tullessa saimme vielä kullat kaulaan, makkarat suuhun ja pääsimme onneksi lämpimään ulkosuihkuun! Nyt on mudanhajuiset vaatteet ja lenkkarit pesty, aion ehdottomasti osallistua jatkossakin tämän kaltaisiin hullutteluihin, päivä oli tosi mukava. :)

Tapahtumaan osallistuminen saatu ilmaiseksi blogin kautta.



2 kommenttia