Fitfarm Bikini Challenge kokemuksia, osa 2

Kirjoittelin pari viikkoa sitten kokemuksia Fitfarmin 10 viikon Bikini Challenge valmennuksesta ja aiemman jutun voit lukea täältä sekä BC-välilehden alta. Valmennus on nyt kestänyt 6,5 viikkoa ja summaan tähän postaukseen tapahtumat viikoilta 5 ja 6.

Viikolla 5 oli valmennuksen kevennetty viikko ja liikuntaa ei ollut tällä viikolla määrätty harrastettavaksi yhtään. Itselläni oli koko viikon sellainen olo, että olen tulossa kipeäksi, joten lepäsin koko viikon. Viikon 5 loppupuolella lauantaina vietin tankkauspäivän, joka sujui ihan hyvin. Herkuttelin koko päivän ja päivän jälkeinen turvotuskin oli miltei laskenut jo seuraavaan päivään mennessä. Söin päivän aikana esimerkiksi pannaria, sämpylöitä, croissanttia, hampurilaisaterian, irtokarkkia, sipsiä.

Ehkä herkuttelulla oli jokin paha karma, sillä sairastuin sitten kovaan flunssaan tuona tankkauspäivänä. Treenit jäivät kokonaan pois seuraavaksi viikoksi, mikä oli pieni takaisku. Viikon puoli välissä sairastuin myös vatsatautiin, ilmeisimmin noro-viruksen aiheuttamaan. Koko kuudes viikko meni siis myöskin levätessä ja sairastaessa.


Kroppani on kuitenkin muuttunut jo jonkin verran. Rasvaa on palanut ja lähes kaikki rintaliivini muutamia urheilurintsikoita lukuunottamatta ovat jääneet liian isoiksi. En ole nyt ottanut mittaa rinnanympäryksestä lähiaikoina, mutta sanotaan sen pienentyneen noin -10cm valmennuksen alusta.

Lihakset ovat alkaneet tulemaan jo vähän näkyviin etenkin treenien jälkeen. Eivät ne vielä merkittävästi näy, mutta kyllä paljon paremmin kuin ennen tätä valmennusta! :)


No sitten siihen suurimpaan muutokseen, eli keskivartalon seutuun. Alla näette tulokset ensimmäiseltä kuudelta viikolta. Kuvien välillä on eroa 45 päivää. Pituus 159cm ja paino tällä hetkellä 69kg.



Nuo aloituskuvat näyttävät ihan kauheilta ja vähän nolottaa jopa julkaista ne. Mikä kauheinta, tunnen vieläkin ajoittain näyttäväni samalta, kuin aloituskuvissa.. Mieli tulee niin paljon viiveellä näissä asioissa, joten valokuvat ovat kyllä hyvä vertailun lähde. 




22 kommenttia

  1. Oho, ihan uskomaton muutos! :o Hienoja tuloksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, aikaa on kulunut niin vähän, ettei itsekään ihan ymmärrä vielä, että kroppa on tosissaan hoikistunut lähtötilanteesta!

      Poista
  2. Pakko tulla taas toteamaan, että hei huippuu! You go girl!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :D Odotan kyllä innolla viikkoa 10 ja virallista lopputulosta!

      Poista
  3. Todella hieno muutos jo nyt! Muista olla ylpeä itsestäsi ja muista sanoa se itsellesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anni, yritän muistaa tämän. Se on todella tärkeää ja oikeastaan oma mieli on tehnyt suurimman työn tässä muutostyössä.

      Poista
  4. mahtavaa! :) täytynee itsekin ryhtyä samaan!

    VastaaPoista
  5. Wau!! Montako kiloa on lähtenyt? Mitkäs on tavoitteet :)?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! :) Kiloja on lähtenyt noin 4kg. Tavoitteista en osaa sanoa, muuta kuin että kunhan vaatekoko pienenee, kunto kohoaa ja fiilis paranee! :) Kiva katsoa, mihin musta on ja mihin asti pääsen näillä eväillä!

      Poista
  6. Vau, siis VAU! Ihan mieletöntä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Toivottavasti muutaman viikon päästä dieetin loputtua on taas muutoksia huomattavissa! :)

      Poista
  7. Huikee muutos, ja olit just tolleen tyyppillsesti ollut lievästi pyöristynyt mikä on kuintekin inhottavaa itselle aina kun ei tunnu hyvältä. Huomaa kyl muutoksen.

    VastaaPoista