Hyvinvointia - Ripsipidennykset

Tiedättehän, miten vaikeaa on löytää itselle sopivaa kampaamoa tai kauneussalonkia? Kauneuspalvelut tuppaavat yleensä menemään niin, että kavereilta kysytään suosituksia hyvistä paikoista ja sitten käydään kokeilemassa, sopisiko paikka omaan tyyliin. Itselleni kävi myös näin, kun olin etsimässä hyvää ripsipidennysten tekijää. Kyselin eräältä kaveriltani, jolla olen nähnyt hyvännäköiset ripisen pidennykset, että osaako hän suositella mitään paikkaa ja sitten astuinkin ensimmäistä kertaa noin vuosi sitten itä-Vantaalla Simonkalliossa sijaitsevaan Maku Hair & Beautyyn.




Olen käynyt Maku Hair & Beautyssa nyt noin vuoden verran laittamassa ripsien pidennykset. Makussa ripsiä tekee Mari, jolla on ripsien pidennysten teosta kokemusta jo noin viiden vuoden ajalta. Maku Hair & Beauty on ollut Simonkalliossa parisen vuotta ja liike on Marin oma. Makussa on perinteiset kampaamo- sekä parturipalvelut, ripsien pidennykset sekä meikkauspalvelut.

Meillä oli siis viime viikonloppuna bloggaajaporukan yhteinen tapaaminen ja halusin tietysti näyttää tapahtumassa hyvältä! Olin yhteydessä Mariin ja sain tällä kertaa ripsien pidennykset blogiyhteistyönä. Mari on todella tarkka työssään ja jälki on aina ollut tasaista ja hyvälaatuista, niin myös tällä kertaa :)



Halusin tällä kertaa hieman tavallista lyhyemmät ripset, jotka näyttäisivät luonnollisemmilta. Mulle laitettiin C-kaarevuutta, paksuus 0,2 mm ja pituus 8-9mm. Ripsistä tuli tosi luonnollisen näköiset ja näyttää, että mulla olisi todella runsaasti ripsiväriä. Se oli siis tarkoituskin, en halunnut tällä kertaa ihan hirveän pitkiä räpsyttimiä. Aikaisemmin mulla on ollut pituutta 10-11mm ja ne ovat mulle jo melko näyttävät ripset, mutta jatkossa aion varmaan pysyä tässä himpun verran lyhyemmässä pituudessa.

Uudet ripsipidennykset maksavat Makussa tällä hetkellä 82e ja käyn ehdottomasti hyvillä mielin laittamassa ripset kunnon paikassa ja osaavalla tekijällä. Ripsiliima on sopinut mulle toistaiseksi hyvin, mutta Marilta on pyynnöstä saatavissa myös hieman miedompaa liimaa, joka voi sopia allergikolle paremmin.





Maku Hair & Beauty on todella viihtyisä parturikampaamo ja Marin kanssa siellä työskentelee tällä hetkellä ajoittain myös Hanna. Kyselin Marilta myös vinkkejä mun kellertäviin hiuksiin ja sainkin hyviä ideoita, miten hiusta voisi lähteä vaalentamaan. Täytyy seuraavaksi varmaankin varata siis aika Makusta kampaamon puolelle :)







Tämmöiset niistä sitten lopulta tuli. :)




Yhteistyö: Maku Hair & Beauty



4 kommenttia

  1. Itsekin olen käynyt tuolla välillä leikkaamassa hiuksia ja oon tykännyt :) Munkin on todella vaikeeta löytää itelle sitä yhtä ja oikeeta paikkaa missä kävisin ja välillä oon myös mennyt tarjousten perässä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että heti löytyi joku, joka on kokeillut myös paikkaa :) Kiva kuulla, että oot tykännyt, mä en oo nimittäin vielä kampaamopuolta lainkaan käyttänyt, mutta se olisi seuraavaksi tarkoituksena :)

      Poista
  2. Onpa ihanan näköinen kampaamo! JA ihanat räsyttimet! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih, voi kiitos räpsykehuista :) Tuo on kyllä mukavan kompakti ja viihtyisä kampaamo, lämminhenkinen paikka!

      Poista