Tervetuloa meille!

Tajusin jokin aika sitten, että en ole esitellyt blogiani, itseäni tai meidän perhettä oikeastaan juuri yhtään ekojen postauksien jälkeen, joten lienee paikallaan taas pieni kertaus meistä ja etenkin juuri nyt tähän saumaan, kun Kaksplus lanseeraa uuden blogiyhteisön, johon pääsin mukaan ekojen joukossa ja sen myötä on toivottavasti luvassa uusia lukijoita myös mun blogiini. Blogini näkyy myös vanhalla osoitteella, mutta sitä kannattaa jatkossa seurata Kaksplussan kautta osoitteesta http://blogit.kaksplus.fi/blogi/somethingsmall. Kaksplussan kautta seuratessa blogini ympärillä näkyy Kaksplussan mainokset, bannerit ja muut härpäkkeet ja myös kävijälaskuri osaa ottaa teidät huomioon. Blogini löytyy myös Kaksplussan sivuilta heidän blogiyhteisökoosteestaan.




Mutta nyt vähän tietoa itsestäni ja perheestäni, jotta uudetkin lukijat pääsevät mukaan! Olen siis Anna, toiselta nimeltäni Maria, joten siitä tulee mun bloginimimerkkikin. Olen 27-vuotias ja seurustelen seitsemättä vuotta avomieheni kanssa. Pääosaa perheessämme näyttelevät kuitenkin kaksi pientä lastamme. Tyttäreni Aa syntyi heinäkuussa 2012 ja poikani Oo syyskuussa 2013. Hiffasitte jo varmaan, että Aa ja Oo on siis lempinimet täällä blogimaailmassa ja kyllä meidän lapsilla on ihan oikeatkin nimet. ;) Aa on siis tällä hetkellä kaksi vuotta ja kaksi kuukautta, Oo puolestaan täytti juuri vuoden. Asumme uudehkossa kaksikerroksisessa 90 neliöisessä rivitalokodissa, johon muutimme vuosi sitten ollessani silloin viimeisilläni raskaana ja kotimme sisustaminen on tällä hetkellä yksi suurimmista intohimoistani.











Mun blogitausta alkaa vuodesta 2010, kun liityin Bloggeriin. Something small-blogi on järjestyksessään mun kolmas ja aloitin tämän kirjoittamisen keväällä 2014. Vaikka en pidäkään blogini sisällön tiukan tarkasta määrittelystä, Something small blogissa kirjoitan pääasiassa kodistamme, sisustamisesta ja sen tyylisuunnista, kotimme uusista hankinnoista ja itseäni kiehtovista tuotteista. Koska olen toistaiseksi kotona kahden lapsemme kanssa, blogissani vilahtaa varmasti myös kuvia molemmista lapsistamme ja tämän hetkisestä lastenvaatemuodistamme. Mielipideblogi tämä ei ole, eikä tästä sellaista hyvin suurella todennäköisyydellä koskaan tule, sillä tykkään pitää postaukset kuvapainotteisina ja kevyinä luettavina ja haluan inspiroida lukijoitani.












Toivottavasti viihdyt blogissani ja liityt mukaan lukijakseni, olisi kiva kuulla myös sinusta jotain! Muistathan myös liittyä seuraajakseni Instagramissa, kaikki tämän postauksen kuvat ovat tililtäni, joka löytyy nimimerkillä smthingsmall! :)

Ja kuten otsikossa jo lupailin, niin huomisesta eteenpäin luvassa on blogihistoriani ensimmäinen ARVONTA! Pysykää siis kuulolla heti huomenaamulla!

PS. Samaan aikaan kanssani Kaksplussalla on aloittanut muutama muukin upea blogi! Pääset lukemaan näitä blogeja sivupalkissani sijaitsevasta listasta.

Ei kommentteja