Kääriydytään lempparilakanoihin

Syksyn tullen on ihana panostaa kodin tekstiileihin, tuoda esille vilttejä ja uusia pyyhkeitä ja lakanoita. Kodin värisävyt vaihtuvat kesäkauden vaaleista raikkaista sävyistä vähän tummempiin väreihin ja juuri tekstiileillä saakin tuotua syksyn tunnelmaa kotiin ja voi valmistautua tulevaan talvikauteen. Meiltä löytyy lakanoita aika paljon, mutta silti tekisi mieli aina niitä ihania uutuuksia, joita kaupat on pullollaan. Makuuhuoneessa tykkään rauhallisista väreistä ja vaikka kotimme on pääosin tosi vaalea, makkarin värisävyt ovat tummanruskeaa, beigeä ja harmaata. Kun muutimme uuteen kotiin, suunnitteilla oli myös uuden sängyn ostaminen, mutta koska muuton aikaan Oo ei ollut edes vielä syntynyt ja Aakin oli täyttänyt vasta vuoden, päätimme lykätä uuden sängyn ostamista muutamalla vuodella, jotta vauva-ajan tahrat ja tuhrut eivät päätyisi heti uuteen sänkyyn. Tällä hetkellä meillä on tummanruskea sängyn runko ja olen miettinyt sen muuttamista valkoiseksi kontaktimuovin avulla. Näin netissä tuunauksen, jossa samanlainen sängynrunko oli DC-fixillä muovitettu valkoiseksi ja ajattelin kokeilla jossain vaiheessa samaa meidän sänkyyn.

Lempilakanoitani ovat puuvillalakanat ja olen kuullut myös tosi paljon hyvää trikoolakanoista. Inhoan silkkisiä lakanoita, sillä ne liukuvat päältä ja kuivat kantapäät jäävät inhottavasti rahisemaan silkkisiin lakanoihin. Meiltä löytyy myös yhdet fleecelakanat, mutta ne ovat käytössä ainoastaan talviaikaan, sillä ne ovat todella lämpimät! Kasasin pienen listan tämän hetkisistä lempparikuoseistani sekä aikuisten sänkyyn että lasten sänkyyn.

Finlayson Pajatso

Finlayson Oiva (Kuva mun Instagramista)

Finlayson Coronna

Mainio Raita

Design Letters

Loppuun vielä muutama aivan superihana tyynyliina, joista kelpuuttaisin meidän lasten sänkyihin ihan minkä tahansa!


Tyynyliina Little Pop Studio Batboys

Tyynyliina Little Woolf Black Plus

Tyynyliina Little Woolf Black Feather

Mitä tykkäsitte näistä lakanoista ja tyynyliinoista? Tuli melko mustavalkoissävytteinen postaus väriensä puolesta, mutta en tällä hetkellä kaipaa värimyrskyä makuuhuoneeseemme tai kotiimme ylipäätään vaan nämä selkeät kuosit ja kuviot ovat enemmän mieleeni. Jos teillä on jotain kivoja lakanoita mielessä, jotka ovat saman tyylisiä kuin nämä mun suosikkini, niin laittakaa ihmeessä kommentteihin ehdotuksia! 

Postaus ei sisällä maksettuja mainoksia, vaan edellä nähdyt lakanat ovat ihan omia suosikkivalintojani.

Ei kommentteja