Murros

Blogissa on ollut hiiren hiljaista.. Mulle on tullut jonkinlainen murrosikä. En tiedä miten pitäisi olla tai mitä pitäisi tehdä, mistä tykkäisin ja mitä inhoisin. Tuntuu, että koko elämä on käynyt läpi jonkinlaisen siirtymisen edellisestä minästä seuraavaan minään ja se vaihe tuntuu osittain olevan vieläkin kesken.

Olen myös ollut tosi väsynyt ja suurimmaksi osaksi se johtuu kohta 2-vuotiaan Aan käyttäytymisestä. Kukaan muu ei kelpaa vaipan vaihtoon, vaatteiden vaihtoon, ruoan tarjoiluun, nukuttamiseen PAITSI äiti. Sitten kun vielä pienempi Oo kaipaisi äidin syliä ja itku tulee vähänkään vieraamman sylissä, niin soppa alkaa olla valmis. Kunhan tästä selviän, niin selviän mistä vaan? Älkää kivittäkö.

Myös sisustuksellisesti olen elänyt jonkinlaista murrosvaihetta. Maalaisromanttiset jutut häipyy pikkuhiljaa kotoa, koukerot vaihtuu graafisuuteen ja kermanvaaleat värit mustaan ja valkoiseen. Olen ollut tosi iloinen tästä uudesta sisustusinnostuksesta ja olen toteuttanut sitä pikkuhiljaa. Tuntuu, ettei se edellinen sisustustyyli ollut yhtään sitä, mitä oikeastaan itse halusin tai se ei yhtään tuonut omaa luonnettani esiin. Kaikki sopivat liian hyvin toisiinsa ja kaikki oli liian harmoonista keskenään. Ehkä juuri sen takia kutsun tätä vaihetta murrosiäksi, haluan kapinoida vanhaa tylsän tavallista sisustustyyliäni vastaan ja herätellä esiin jotain uutta.

Olohuoneen matto taisi vaihtua ensimmäisenä. Talviaikaan meillä oli paksu villalankamatto ja siinä olikin kieltämättä ihana köllötellä lastenkin kanssa. Mutta mitä keväämmäksi tultiin ja ilmojen lämmettyä aloin toivomaan meille ohuempaa mattoa. Värimaailma pysyi matossa edelleen samana, vaalean beige, mutta uudessa matossa on paljon graafisuutta. Meillä on niin valtava olohuone, että tarvittiin pituudeltaan ainakin kolme metrinen matto. Onneksi löytyi hyvän kokoinen ja tykkään matosta joka päivä entistä enemmän! Tässä muutama kuva matosta, toivottavasti saisin energiaa tässä murroksen keskellä ja ehtisin nappaamaan teille pari kuvaa meidän olohuoneesta.


Rugvista


Rugvista


Rugvista

Toivottavasti heräilen tästä horroksestani ja asiat lähtisivät taas luistamaan entiseen malliinsa. Mulla olisi niin paljon postausideoita, voisiko joku tulla kirjoittamaan niitä, jos mä vaan sanelen lastenhoidon lomassa? :)


1 kommentti

  1. Kuulostaa tutulta toi 2veen uhma ja vauvan sylinkaipuu :/

    VastaaPoista